Isoveljet lähtivät kerhoilemaan, joten olen ollut aamun kaksin pienokaisen kanssa, joka autuaasti onkin vedellyt unta palloon jo melkein kaksi tuntia, joten sain siivottua kotona rauhassa. Veikkaan että hän herää kun menen suihkuun ;) luonnollisesti.
Ensi viikonloppuna minulla on lapsivapaata. Kaksi yötä ja kaksi päivää teen ihan mita tykkään, miten tykkään ja elän itsekkäästi.
Vähän bad mama- olotila, koska odotan vapaatani oikein kovasti. Ja tiedän, että tuskin tulee lapsia tuossa ajassa ikävä oO. Akut ladattuina palataan sitten arkeen ja jaksetaan taas pukertaa.
Jotenkin sitä odottaa aikaa kun "helpottaa". Milloin äitiys muka olisi helppoa? Ei kai koskaan. Mutta kuitenkin, sittenkun vaipparalli jälleen kerran päättyy, eipä ole ikävä takaisinkaan tähän aikaan. Kai. Nyt eletään pikkusiskon ehdoilla, jossain vaiheessa eletään jokaisen kolmen ehdoilla tasapuolisesti.
Minuuttani olen pohtinut. Olen äiti, mutta kuitenkin myös nuori nainen,jolla on omat tarpeensa. Siksi ehkä otan oman aikani avosylin vastaan ja nautin siitä. Äiti on vaan nyt vähän (paljon) väsynyt.
keskiviikko 4. huhtikuuta 2012
tiistai 3. huhtikuuta 2012
Silti onnellinen.
Aikaapa on taas mennyt viime kirjoituksesta. Olen ollut pohjattoman väsynyt, kirjaimellisesti itkenyt itseni uneen, tuntenut olevani pohjalla.
Viime kesä kuitenkin kasvatti paljon. Ja vihdoin huomaan, että elämä kantaa. Kaikki on hyvin ja en koskaan palaisi menneeseen. Sydän on arpensa umpeen kasvattanut ja aina valmis uuteen.
Kaunis pieni suloinen nuorimmainen, kehittyy ja oppii uutta. Sydän meinaa pakahtua.
Isommat sisarukset ovat reippaita ja omatoimisia. Jännitetään jo kesälomaa ja syksyllä siintävää esikoulua. Äiti palaa opiskelijaksi ja saapa nähdä kuinka pärjäämme, taloudellisesti ja muutenkin. Elän symbioosissa lasteni kanssa. Ehkä irtiotto tekeekin hyvää, mene ja tiedä.
Elämä on muutenkin raiteillaan. Minulla on oma,kaunis koti. Kukaan ei sitä vie pois.
Elämässäni on joku, joka pitää minusta kiinni ja rakastaa minua ja lapsiani. En uskonut että sellainen ihminen löytyisi, saatika näin pian.
Lapsilla on usein isää ikävä. Isänkaipuuta ei äiti voi poistaa. "Milloin isi tulee?" Ei äiti tiedä.
Pääsääntöisesti kerran kuussa se biologinen siemenlinko on lapsilleen isä. Tai osalle. 2/3 kelpaa. Nuorinta ei ole tavannut, eikä tahdo tavata. Milloin on aika kun pienet silmät katsovat äitiin ja kysyvät, kuka on minun isäni,miksi minäkin en kelpaa? Milloin on aika kun isommat sanovat, että minäkään en mene isän luokse, kun pikkusisarus on ilmaa?
Ädin taakka on joskus suunnaton.
Viime kesä kuitenkin kasvatti paljon. Ja vihdoin huomaan, että elämä kantaa. Kaikki on hyvin ja en koskaan palaisi menneeseen. Sydän on arpensa umpeen kasvattanut ja aina valmis uuteen.
Kaunis pieni suloinen nuorimmainen, kehittyy ja oppii uutta. Sydän meinaa pakahtua.
Isommat sisarukset ovat reippaita ja omatoimisia. Jännitetään jo kesälomaa ja syksyllä siintävää esikoulua. Äiti palaa opiskelijaksi ja saapa nähdä kuinka pärjäämme, taloudellisesti ja muutenkin. Elän symbioosissa lasteni kanssa. Ehkä irtiotto tekeekin hyvää, mene ja tiedä.
Elämä on muutenkin raiteillaan. Minulla on oma,kaunis koti. Kukaan ei sitä vie pois.
Elämässäni on joku, joka pitää minusta kiinni ja rakastaa minua ja lapsiani. En uskonut että sellainen ihminen löytyisi, saatika näin pian.
Lapsilla on usein isää ikävä. Isänkaipuuta ei äiti voi poistaa. "Milloin isi tulee?" Ei äiti tiedä.
Pääsääntöisesti kerran kuussa se biologinen siemenlinko on lapsilleen isä. Tai osalle. 2/3 kelpaa. Nuorinta ei ole tavannut, eikä tahdo tavata. Milloin on aika kun pienet silmät katsovat äitiin ja kysyvät, kuka on minun isäni,miksi minäkin en kelpaa? Milloin on aika kun isommat sanovat, että minäkään en mene isän luokse, kun pikkusisarus on ilmaa?
Ädin taakka on joskus suunnaton.
Tilaa:
Kommentit (Atom)