Kaunista keskiviikkoa

Isoveljet lähtivät kerhoilemaan, joten olen ollut aamun kaksin pienokaisen kanssa, joka autuaasti onkin vedellyt unta palloon jo melkein kaksi tuntia, joten sain siivottua kotona rauhassa. Veikkaan että hän herää kun menen suihkuun ;) luonnollisesti.

Ensi viikonloppuna minulla on lapsivapaata. Kaksi yötä ja kaksi päivää teen ihan mita tykkään, miten tykkään ja elän itsekkäästi.
Vähän bad mama- olotila, koska odotan vapaatani oikein kovasti. Ja tiedän, että tuskin tulee lapsia tuossa ajassa ikävä oO. Akut ladattuina palataan sitten arkeen ja jaksetaan taas pukertaa.

Jotenkin sitä odottaa aikaa kun "helpottaa". Milloin äitiys muka olisi helppoa? Ei kai koskaan. Mutta kuitenkin, sittenkun vaipparalli jälleen kerran päättyy, eipä ole ikävä takaisinkaan tähän aikaan. Kai. Nyt eletään pikkusiskon ehdoilla, jossain vaiheessa eletään jokaisen kolmen ehdoilla tasapuolisesti.

Minuuttani olen pohtinut. Olen äiti, mutta kuitenkin myös nuori nainen,jolla on omat tarpeensa. Siksi ehkä otan oman aikani avosylin vastaan ja nautin siitä. Äiti on vaan nyt vähän (paljon) väsynyt.

Silti onnellinen.

Aikaapa on taas mennyt viime kirjoituksesta. Olen ollut pohjattoman väsynyt, kirjaimellisesti itkenyt itseni uneen, tuntenut olevani pohjalla.
Viime kesä kuitenkin kasvatti paljon. Ja vihdoin huomaan, että elämä kantaa. Kaikki on hyvin ja en koskaan palaisi menneeseen. Sydän on arpensa umpeen kasvattanut ja aina valmis uuteen.

Kaunis pieni suloinen nuorimmainen, kehittyy ja oppii uutta. Sydän meinaa pakahtua.
Isommat sisarukset ovat reippaita ja omatoimisia. Jännitetään jo kesälomaa ja syksyllä siintävää esikoulua. Äiti palaa opiskelijaksi ja saapa nähdä kuinka pärjäämme, taloudellisesti ja muutenkin. Elän symbioosissa lasteni kanssa. Ehkä irtiotto tekeekin hyvää, mene ja tiedä.

Elämä on muutenkin raiteillaan. Minulla on oma,kaunis koti. Kukaan ei sitä vie pois.
Elämässäni on joku, joka pitää minusta kiinni ja rakastaa minua ja lapsiani. En uskonut että sellainen ihminen löytyisi, saatika näin pian.

Lapsilla on usein isää ikävä. Isänkaipuuta ei äiti voi poistaa. "Milloin isi tulee?" Ei äiti tiedä.
Pääsääntöisesti kerran kuussa se biologinen siemenlinko on lapsilleen isä. Tai osalle. 2/3 kelpaa. Nuorinta ei ole tavannut, eikä tahdo tavata. Milloin on aika kun pienet silmät katsovat äitiin ja kysyvät, kuka on minun isäni,miksi minäkin en kelpaa? Milloin on aika kun isommat sanovat, että minäkään en mene isän luokse, kun pikkusisarus on ilmaa?

Ädin taakka on joskus suunnaton.

ei nukuta!

pienin heräsi viideltä ja en tiedä miten jaksais isojen kanssa päivän nyt -.-

tänään yöuni ei siis ala ennen yhdeksää, se on saletti.

olisipa helppoa olla vain yhden lapsen yh. saisi nukkua kun nukuttaa.

Minä.

Kokeilen siipiäni blogin kirjoittamisessa, saas nähdä innostunko kirjoittamaan. Riippunee saanko lukijoita  :-)

Olen nuori äiti, minulla on kolme lasta. Lapseni ovat ihania, reippaita ja rakkaita. Ainakaan vielä en julkaise lasteni nimiä tai laita kuvia. Ehkä myöhemmin, jos rohkaistun. Enkä oikein osaa käyttääkään tätä bloggeria, vaikka olevinaan olen tätä tietokonesukupolvea ;-)

Esikoiseni on viisivuotias reipas poika, hän odottaa kovasti että pääsee esikouluun vuoden kuluttua.
Keskimmäiseni on vuotta nuorempi, poika hänkin.
Nuorimmaiseni, ihana pieni prinsessani, on muutaman kuukauden ikäinen rakkauspakkaus, kauan kaivattu tyttö.

Olen eronnut lasteni isästä odottaessa tätä nuorinta lastani. Paljastui, että hänellä oli joku toinen, joten en tahtonut jatkaa suhdetta. Kiitos kahdeksasta yhteisestä vuodesta.
Viime kesä oli rankkaa aikaa, mutta ylös on noustu ja entiseen en palaisi. Minä pärjään ja selviän.

Lasteni isä tapaa poikiaan kerran kuukaudessa viikonlopun. Tytärtään on kieltäytynyt tapaamasta. Tyttäreni synnyttyä hän vaati dna-testit, joihin suostuin, vaikka hän oli se joka petti. No, tulos luonnollisesti positiivinen. Luulin että tuloksien tultua tahtoisi nähdä biologisen lapsensa mutta hän ei osoita edelleenkään mitään mielenkiintoa, ja tyttäreni on jo nelikuinen. Olen kuitenkin asian kanssa nyt sinut, minsuta lapsen etu ei ole tuputtaa lasta väkisin isälle. Tiedän että joskus joudun kertomaan lapselleni kuka hänen isänsä on, ja että isä ei tahtonut häntä mutta veljet kelpaavat. Kukas muu sen surun, katkeruuden ja vihan kantaa kuin äiti. Se on taakka, joka minun on kannettava. Tapaamisten välissä en seisoisi, mutta eihän lasteni isää voi pakottaakaan. Vaikka en ymmärrä, miksi kaksi lasta kelpaa, ja yksi ei. Eläköön valintansa kanssa.

Pääosin tulen kirjoittamaan minusta itsestäni, ja tyttärestäni. Toki myös vanhemmista lapsistani, mutta he ovat kuitenkin 4päivää viikossa hoidossa perhepäivähoitajalla, joten he eivät ole kotona niin tiiviisti kuin siskonsa.
Tästä voi moni olla montaa mieltä, mutta minusta lapsilleni on paras olla hoidossa, tapaavat ikätovereita ja saavat enemmän aktiviteetteja kuin mitä minä kotona jaksaisin tarjota.
Hyvin he siellä viihtyvätkin.

Tässä tallaista alkuun, en oikein tiedä, mitä minun itsestäni pitäsi kertoa? Alkuun pyrin tiettyyn anonyymiteettiin, mutta jos joku minut tunnistaa, toivon ettet sitä tuo julki tässä blogissa, kuka olen.

Nyt alan opiskella bloggeria, miten saisin jotain kuvia tms lisättyä halutessani, siis sellaisia joissa lasteni kasvot eivät näkyisi tms... :--)

Kaunista alkanutta viikkoa!